Heikki Vihinen

suomalainen käsikirjoittaja ja näyttelijä

Heikki Tapani Vihinen (s. 1964 Tampere[1]) on suositun Kummeli-koomikkoryhmän jäsen, käsikirjoittaja ja näyttelijä. Hän toimi myös Tampereen Teatterin johtajana vuosina 1998–2010.

Heikki Vihinen
Henkilötiedot
Koko nimi Heikki Tapani Vihinen
Syntynyt1964 (ikä 59–60)
Tampere
Ammatti käsikirjoittaja, näyttelijä
Näyttelijä
Merkittävät roolit Useita rooleja
(Kummeli)
Aiheesta muualla
IMDb
Elonet
AllMovie

Koulutukseltaan Vihinen on filosofian ylioppilas pääaineenaan teatterin ja draaman tutkimus (opinnot kesken Tampereen yliopistossa).

Luultavasti tunnetuin Vihisen esittämä fiktiivinen hahmo on Kummeli-sarjoissa Lihaksia ja luoteja, Lääkärit tulessa ja Jurismia! esiintynyt pyörätuolissa istuva hikoileva ja kovaääninen Jukka Emil Vanaja.

Vihinen tunnetaan myös muusikkona taiteilijanimellä Pointero erityisesti 1980-luvulla toimineesta bändistä, nimeltä Catwalk, johon kuuluivat myös Kummelista tunnettu näyttelijä Heikki Silvennoinen, basisti Mikko Löytty sekä rumpali Matti A. Takala. Vihinen on toiminut myös useiden bändien roudarina.

Heikki Vihinen on käsikirjoittanut ja ohjannut useita näytelmiä Tampereen Teatteriin. Timo Kahilaisen kanssa Vihinen on käsikirjoittanut näytelmät komedian Saunailta (2001) ja farssin Alivuokralainen (2003) Tampereen Teatteriin, sekä musiikkinäytelmän Kalliolle kukkulalle (2008) Pyynikin kesäteatterille. Vihinen on Kahilaisen kanssa käsikirjoittanut myös Kummeli-ryhmän elokuvat Kummeli Kultakuume (1997), Kummelin Jackpot (2006) sekä Kummeli Alivuokralainen (2008), joka perustuu edellä mainittuun näytelmään.

Lahden Sibeliustalon entinen toimitusjohtaja Antti Vihinen on Heikki Vihisen veli.[2]

Filmografia

muokkaa
Elokuvat
Vuosi Elokuva Rooli
1994 Esa ja Vesa – auringonlaskun ratsastajat Syanid-orkesterin laulaja / datanomi Kaisla / ääni poliisiradiossa ¹
1995 Kummeli Stories useita rooleja ¹
1997 Kummeli Kultakuume James "Jönssi" Kagelberg ¹
1998 Johtaja Uuno Turhapuro – pisnismies Kimmo
2000 Badding ravintolakonsertin kuuluttaja
2002 Kuutamolla Kauri Koski
2006 Kummelin Jackpot Anssi "Spude" Suutarinen ¹
2008 Kummeli Alivuokralainen Macke ¹
2013 Vuonna 85 kuvaaja häissä ¹
2014 Kummeli V David Foster / Jarmo / baarimikko / Metusalem Toukka / Otto Luger-Parabellum / kannibaalien johtaja ¹
2022 Kummeli esittää: Kontio & Parmas -elokuva Raku ¹

¹ myös käsikirjoittajana

Televisiosarjat
Vuosi Sarja Rooli
1996 Lihaksia ja luoteja Jukka Emil Vanaja ¹
Kummeli Stories useita rooleja ¹
1997–2004 Kummeli useita rooleja ¹
1998 Lääkärit tulessa Jukka Emil Vanaja ¹
1999 Johtaja Uuno Turhapuro – pisnismies Kimmo
2001 Muodollisesti pätevä Risto-Pekka (vieraileva näyttelijä 20. jakson tarinassa Ruotsalainen orpo)
2002 Jurismia! useita rooleja, Jukka Emil Vanaja ¹
2016 Kummeli V David Foster / Jarmo / baarimikko / Metusalem Toukka / Otto Luger-Parabellum / kannibaalien johtaja ¹
2018–2023 Kummeli esittää: Kontio & Parmas Raku ¹

¹ myös käsikirjoittajana

Teatteri

muokkaa

¹ myös ohjaajana, ² käsikirjoittajana

Ohjaajana

muokkaa

¹ myös käsikirjoittajana

Käsikirjoittajana

muokkaa

Lähteet

muokkaa
  1. Lauri Sihvonen: Kummeli: ”Itkettäjiä on tässä maassa ihan tarpeeksi” (Haastattelu ilmestyi Seuran 75-vuotisjuhlanumerossa 19/2009.) Seura. 12.12.2012. Viitattu 31.8.2014.
  2. Antti Vihinen, Minä ja Mozart, s. 52 Into 2014

Aiheesta muualla

muokkaa