Wikipedia

Halti

tunturi Suomen ja Norjan rajalla
Tämä artikkeli käsittelee tunturia. Täsmennyssivulla Halti luetellaan muita artikkeleita.

Halti (toisilta nimityksiltään Haltia, Haltitunturi tai Haltiatunturi, aikaisemmin myös Haltiotunturi[1], pohjoissaameksi Háldi,[2] ruots. Haldefjäll) on Skandeihin kuuluva tunturi Suomen ja Norjan rajalla. Suomen korkein kohta (noin 1 324 m) sijaitsee Haltilla.

Halti

Näkymä Ritničohkkalta Haltin suuntaan. Kuvan keskikohdasta vasemmalle näkyy Haldičohkka, ja oikealla on tunturin Norjan puoleinen osa ja korkein huippu, Ráisduattarháldi.

Tyyppi
Sijainti
Suomen ja Norjan rajalla
Suomi ja Norja
Vuoristo
Korkeus merenpinnasta
1 361 m
Prominenssi
510 mView and modify data on Wikidata
Kartta
Koordinaatit

muokkaa - muokkaa wikitekstiä - muokkaa WikidataaTietolaatikon dokumentaatio

Rajapyykki 303B Suomen korkeimmalla kohdalla Haltin rinteellä.
Suunnistuskartta ja -rata Suomen korkeimmalla kohdalla.

Haltilta on itäisintä Ruijaa lukuun ottamatta linnuntietä lyhin matka Suomesta Pohjoiselle jäämerelle, Kaivuonon perukan Pirttivaaran kylään: runsas 27,5 kilometriä.

Haltin Suomen puoleinen osa kuuluu Enontekiön kuntaan, Norjan puoleiset osat Kaivuonon ja Raisin kuntiin. Haltin korkein huippu Ráisduattarháldi (1 361 m; 69°19′25″N, 021°16′42″E) sijaitsee Norjan puolella vajaa kaksi kilometriä Suomen korkeimmasta kohdasta pohjoiseen.[3] Halti on ollut saamelaisille pyhä.

Suomen korkein kohta

muokkaa

Suomen korkein kohta (1 323,6 m)[4] sijaitsee Haltin Haldičohkka-nimisen sivuhuipun rinteellä, Suomen ja Norjan rajapyykillä 303B (69°18′28.888″N, 021°15′53.954″E). Lähellä Suomen rajaa on Norjan puolella 1 328,0 metriä korkea kohta[4], jonka korkeutta on väärinkäsityksen vuoksi pidetty useissa teoksissa ja kartoissa Suomen korkeimman kohdan korkeutena vuodesta 1963 lähtien[5]. Tuota vanhemmissa teoksissa Suomen korkeimman paikan korkeus on ollut oikein, muun muassa Lapin opas vuodelta 1939 kertoo Suomen korkeimman huipun, Haltian, olevan 1 324 metriä korkea.[6] Haldičohkkan korkein kohta on vähän kauempana Norjan puolella ja sen korkeus on 1 331,0 metriä[7]. Usein kerrotaan, että Halti on Suomen korkein tunturin huippu, vaikka näin ei tarkasti ottaen ole – Suomen korkein kohta ei näet ole tunturin huipulla. Suomen korkein tunturin huippu on Haltilta vajaa neljä kilometriä kaakkoon päin sijaitseva Ritničohkka (1 317,1 m).

Haltin ympäristö aina Kilpisjärven rannalla oleville Saanalle ja Mallalle saakka on geologisesti rajavyöhykettä. Suomen useita miljardeja vuosia vanha peruskallio yhtyy Käsivarren äärimmäisessä nurkkauksessa Kölivuoriston varsin nuoreen, 400–600 miljoonaa vuotta vanhaan kallioperään.[8] Erikoinen yksityiskohta on Haltin yläosan rinteillä laajalla alueella oleva rusehtava, ruosteen värinen ja hyvin rosoinen kiviaines.

Ehdotus Norjan puolella olevan Haltin osan lahjoittamisesta Suomelle

muokkaa

Vuonna 2015 norjalainen maanmittari Bjørn Geirr Harsson nosti esille idean 1 331 metrin korkuisen Haltin Haldičohkka-sivuhuipun lahjoittamisesta Suomelle. Hän oli asiasta yhteydessä Norjan ulkoministeriöön, mutta ei saanut sieltä vastausta. Facebook-kampanjan ja kansainvälisen julkisuuden jälkeen ulkoministeriö vastasi Harssonille, että lahjoitus olisi perustuslain vastainen eivätkä maalahjat kuulu pohjoismaiseen perinteeseen.[9]

Tämän jälkeen norjalainen Kaivuonon kunta tarttui Harssonin ideaan ja esitti lahjoitusta kirjeessä Norjan pääministerille. Kunta perustelee lahjoitusta sillä, että Suomi on ainoa maa, jonka korkein kohta ei ole tunturin tai vuoren huippu, vaan rinne. Samoin tämä näyttäisi maailmalle esimerkkiä maakiistojen suhteen. Lisäksi luovutettavalla alueella ei ole arvokkaita mineraaleja ja sen pinta-ala on merkityksetön suhteessa Norjan koko pinta-alaan. Luovutettavan alueen koko olisi 0,01 neliökilometriä. Kunta kokee kyseessä olevan enemminkin rajan tarkastamisen, joita on tehty myös aiemmin pohjoismaiden välillä.[9] Tämä lahjoitus siirtäisi Suomen ja Norjan välistä rajaa noin 40 metriä.[10]

Saamelaisten pyhä tunturiseutu

muokkaa

Haltin alue on ollut saamelaisille pyhää seutua ja sen alueella on ollut useita seitoja. Taustalla on ollut alueen luonnonolosuhteet ja tunturisaamelaisille keskeinen sijainti. Haltin tuntumasta saavat alkunsa monet Käsivarren alueen vesistöistä. Pienistä puroista kasvaa vähitellen välijärvien kautta pikkujokia (johka), jotka muuttuvat vähitellen suuriksi valtavirroiksi (eatnu). Näistä tärkein ja tunnetuin esimerkki on pitkä vesireitti Haltilta Pohjanlahteen: Háldijávri – Govdajohka – Pitsusjärvi – Bihčosjohka – Vuomakasjärvi (Vuopmegašjávri) – Vuomakasjoki (Vuopmegašjohka) – Meekonjärvi – Skádjajávri – Jogašjávri – Porojärvi – Poroeno – Lätäseno – Muonionjoki – Tornionjoki ja lopulta Perämeri (Pohjanlahti). Vesistöt taas ovat olleet aiemmin tärkeä kulkureitti ja elämänlähde kalasaaliiden muodossa. Vesistöjen lisäksi Haltin alueella on ollut laajan tunturialueen parhaat jäkälämaat. Tämä taas on ollut poronhoidosta elinkeinonsa saaneille tunturisaamelaisille merkittävä seikka. Lisäksi Haltin kautta on kulkenut vanha jutamisreitti (vaellusreitti) eteläisten metsäalueiden ja Jäämeren rannikon (Ruijan) välillä.[11]

Saamelaisilla oli pyhiä palvontapaikkoja, seitoja, varsin runsaasti. Teoksessaan "Seitoja ja seidan palvontaa" Samuli Paulaharju kuvaa Haltin merkitystä saamelaisille (Paulaharju käyttää termiä lappalainen): "Koko tunturi saattoi tulla suureksi pyhäksi paikaksi, varsinkin jos sen hoivissa oli voimallisen jumalan asuinsija, Seitapahta, Seitáutsi, taikka jokin muu jylhä tunturikorso, johon uhraukset toimitettiin." Tällaisena tunturina Paulaharju mainitsee mm. Haltin. Haltilla oli porosaamelaisille aivan käytännöllinen merkitys, jota Paulaharju kuvaa seuraavasti: "Luoteisessa Norjan rajalla on toiselle tuhannelle nouseva Haldde, vanhojen lappalaisten palvoma tunturi. Kesällä räkän aikana Käsivarren lappalaiset kokoontuvat poroineen Haldden lähimaille. Ja lappalaiset joikaavat suuresta tunturistaan:

Keväällä porot hajoovat,
mutta kyllä sitten Haldii ne kokoo,
kun sääski alkaa liikkua."[12]

Haltin vieraskirja

muokkaa

Rajapyykin 303B vieressä on peltisessä laatikossa vieraskirja, johon jokainen Haltin "valloittaja" voi merkitä nimensä. Ensimmäisen kirjan Haltille vei naiskolmikko elokuun 2. päivä vuonna 1933. Tuon pienen retkikunnan naiset olivat matkan suunnittelijana ja rahastonhoitajana toiminut Anna Lehtonen, ruuan laittajana toiminut Inkeri Arajärvi ja valokuvaajana ja aamukahvin keittäjänä toiminut Kaarina Kari. Viimeksi mainittu on kirjoittanut ystäväpiirinsä retkistä Suomen erävaelluksen alkuaikoina 1930-luvulla kirjan Haltin valloitus ja ehkä tämän vuoksi häntä pidetään useissa lähteissä naisvaeltajien johtajana. Retkikunnan painavat varusteet kuten teltta ja muonat kulkivat Haltin retkellä poron selässä ja kolmen naisen lisäksi retkeen osallistui poron hoitajana ja oppaana 66-vuotias lappalainen Piera Roksi. Oppaana Pierasta ei tosin ollut suurta hyötyä: hän tunsi kyllä porot, mutta ei Haltin seutua, eikä osannut myöskään lukea karttaa.[13]

Naisretkeilijät veivät vieraskirjan rajapyykille numero 304, eivätkä rajapyykille 303B, jossa kirja nykyisin on[14]. Syy tähän oli se, ettei rajapyykkiä 303B ollut vielä 1930-luvulla olemassa. Rajapyykki 304 oli sitä vastoin ollut paikoillaan vuodesta 1764 lähtien. Kun rajapyykki 303B rakennettiin Suomen korkeimmalle kohdalle vuonna 1950, siirrettiin vieraskirja samalla uuteen paikkaan.[15] Rajapyykki 304 on Haltilla aivan Käsivarren pohjoisimmassa nurkkauksessa pisteessä 69°18′42″N, 021°16′45″E.[4]

Kävijöitä Haltin huipulla oli pitkään harvakseltaan, mutta viime vuosikymmeninä moottorikelkkailu on lisännyt vuosittaisten kävijöiden määrää voimakkaasti.[16] Nykyään kirjaan merkitsee nimensä noin 5 000 kävijää vuosittain. Sadastuhannes nimi kirjattiin siihen 25. huhtikuuta 2011. Merkkipaalun saavutti mieshenkilö, joka taittoi matkan Kilpisjärveltä Haltille potkukelkalla.[17]Vieraskirjan numerointi on mennyt sekaisin jossain vaiheessa syyskuun 2015 ja toukokuun 2017 välisenä aikana. Syyskuuhun 2015 mennessä nimensä oli kirjoittanut vieraskirjaan noin 120 000 ihmistä mutta puoltatoista vuotta myöhemmin toukokuussa 2017 vieraskirjan numerointi oli jo yli 174 000:n, joka tarkoittaisi yli 50 000 kävijää tuossa välissä. Niin paljoa Haltilla ei ole voinut olla kulkijoita.[18]

Vaeltaminen Haltille

muokkaa

Haltille pääsee useita eri reittejä, kesällä kävellen ja talvella hiihtäen. Suomen puolelta tavallisin lähtöpaikka on Kilpisjärvi, josta matka Kalottireittiä pitkin Haltille on noin 55 kilometriä. Tällä reitillä kuljetaan useiden Käsivarren kuuluisien nähtävyyksien ohi. Näitä ovat mm. Meekonlaakso jylhine pahtaseinineen, erikoinen Saivaara sekä Pitsuskönkään vaikuttava vesiputous. Haltin juurella on uudehko autiotupa/varaustupa. Monet vaeltajat käyvät Haltilla läheiseltä Pitsusjärven autiotuvalta, josta matkaa Haltin huipulle on Kalottireittiä pitkin noin 12 kilometriä. Pääosa matkasta on loivaa nousua ja vain viimeiset kilometrit ovat jyrkkää kapuamista. Haltille nousuun ei tarvita kiipeilyvarusteita.[19]

Vaihtoehtoisia lähtöpaikkoja Haltin vaellukselle ovat Norjan puolella Gálggojávri talvella tai Didnujoki kesällä. Näistä kummastakin noustaan yleensä Didnujokivartta ensin Lossujärvelle ja edelleen Urtasjokilaaksoa seuraten itään Pitsusjoelle saakka. Sieltä käännytään Kalottireitille kohti pohjoista ja Haltia. Kolmas Norjan puolella oleva usein käytetty lähtöpaikka on Guolasjávri, jonne pääsee heikkokuntoista tietä pitkin autolla. Tien päästä on matkaa Haltille alle kymmenen kilometriä.

Tarujen tunturit

muokkaa

Asko Kaikusalo on kirjoittanut tarinan Tarujen tunturit. Se sijoittuu myyttiseen menneisyyteen, jossa jättiläiset asuttavat Käsivarren seutua. Tuossa tarinassa Halti kuvataan mahtavana Haltin äijänä, Haltin jättiläisheimon johtajana. Itse tarina keskittyy jörön Saanan ja hänen kauniin morsiamensa Malla-neidon häihin, joita vietetään Porojärven kirkolla. Rukkaset saanut kilpakosija, Ruotsin Pältsa, tulee kutsumattona häihin mukanaan häijyt pohjanakat, Jäämeren velhot. Näiden taika riistäytyy käsistä aikaansaaden valtavan jäävyöryn, joka peittää lopulta kaikki jättiläiset. Hääväki pakenee ja Mallan ja hänen äitinsä kyynelistä syntyy Kilpisjärvi. Lopulta vuosituhansia myöhemmin jäämassat sulavat paljastaen paikoilleen jähmettyneet jättiläiset. Häistä aikoinaan paenneen lapinväen vaatteet repeilivät tuiverruksessa ja verhosivat rinteet, laet ja laaksot. Joka syksy sama väriloisto tulvehtii tunturiin ruskan muodossa ja muistuttaa näin kauan sitten dramaattisesti päättyneistä hääjuhlista.[20] Tarina Tarujen tunturit on ollut alkuna myös Taiskan Syksyn sävelessä vuonna 1976 esittämälle kappaleelle ”Haltin häät”.

  •  
    Rusehtavia kiviä Haltin rinteellä
  •  
    Näkymä Haltilta etelään. Kuvassa näkyvät Haltijärvi ja Pitsusjärvi.
  •  
    Govdajohkan putous Kalottireitin tuntumassa Haltin eteläpuolella, Halti näkyy kuvassa taustalla keskellä.
  •  
    Haldičohkka idästä nähtynä. Suomen korkein kohta, rajapyykki 303B, erottuu kuvan keskellä.
  •  
    Rajapyykki 303B ei ole Haldičohkkan laella.
  •  
    Rajapyykki 304 on ollut paikallaan vuodesta 1764 lähtien.
  •  
    Rajapyykki 304 on matalassa notkelmassa Käsivarren äärimmäisessä kulmauksessa noin 680 m koilliseen rajapyykiltä 303B.

Katso myös

muokkaa

Lähteet

muokkaa
  1. ↑ Suomenmaan kartta Viitattu 20.2.2013
  2. ↑ Kaikusalo, Asko ja Metsälä, Yrjö: Tarujen tunturit, sivu 21. WSOY, Porvoo 1979 (2. painos), ISBN 951-0-06594-3, katso myös http://www.retkikartta.fi/retkikartta.php | Viitattu 7.1.2012
  3. ↑ Norgeskar (karttakuva) Norwegian Mapping Authority. Viitattu 2.10.2012. (norjaksi)
  4. ↑ a b c Halti (sijainti maastokartalla) Karttapaikka. Helsinki: Maanmittauslaitos. Viitattu 31.10.2019.
  5. ↑ Suomen korkeus onkin 1324 metriä (Wayback Machine – alkuperäinen osoite vanhentunut) Maanmittauslaitos. Viitattu 6.7.2007.
  6. ↑ Suomen matkailijayhdistys: LAPIN OPAS matkailijoita ja retkeilijöitä varten. WSOY, Helsinki 1939, sivu 9
  7. ↑ Turkart Nordreisa 1: 100 000, Finnmark fylke, Kautokeino 2008, katso myös esim. norgeskart.no
  8. ↑ Kilpisjärven alueen geologiaa Helsingin yliopisto / Kilpisjärven biologinen asema.
  9. ↑ a b Tapani Leisti: Norjalainen kunta haluaa lahjoittaa Haltin huipun Suomelle 27.7.2016. Yle. Viitattu 27.7.2016.
  10. ↑ Prita Näkkäläjärvi: NRK: Haltin lahjoittaminen Suomelle Norjan pääministerin pöydällä Yle. 27.7.2016. Viitattu 27.7.2016.
  11. ↑ Paulaharju, Samuli: Lapin muisteluksia, s. 166. Helsinki: kustannusosakeyhtiö Kirja, 1922.
  12. ↑ Paulaharju, Samuli: Seitoja ja seidan palvontaa, s. 8 ja 38. Helsinki: Suomalaisen kirjallisuuden seura, 1932.
  13. ↑ Kari, Kaarina: Haltin valloitus, sivut 47–79. Suomalainen Kirjapaino Oy 2003 (2. painos, ensimmäinen 1978), ISBN 952-91-5713-4
  14. ↑ Kari, Kaarina: Haltin valloitus, sivut 47 ja 78. Suomalainen Kirjapaino Oy 2003 (2. painos, ensimmäinen 1978), ISBN 952-91-5713-4
  15. ↑ Rajapyykkeihin 303B ja 304 merkityt ja niiden pystyttämisjankohdan kertovat vuosiluvut.
  16. ↑ Järvinen, Antero & Lahti, Seppo: Suurtuntureiden luonto. Kilpisjärven biologisen aseman 40-vuotisjuhlakirja, s. 199–202. Helsinki: Palmenia kustannus, 2004. ISBN 952-10-1142-4
  17. ↑ Potkukelkkailija sadastuhannes Haltin valloittaja Yle.fi. 25.4.2011. Viitattu 26.4.2011.
  18. ↑ Haltin vieraskirja 23.9.2015 ja 4.5.2017 (numerot 120257 ja 174001)tarvitaan parempi lähde
  19. ↑ http://www.luontoon.fi/retkikohteet/eramaaalueet/kasivarsi/reitit/Sivut/Default.aspx Luontoon.fi. Viitattu 4.10.2011
  20. ↑ Kaikusalo, Asko ja Metsälä, Yrjö: Tarujen tunturit, sivut 5–6 (kirjan nimikkoluku Tarujen tunturit). WSOY, Porvoo 1979 (2. painos, 1. painos vuonna 1974), ISBN 951-0-06594-3

Aiheesta muualla

muokkaa
Suomen maakuntien korkeimmat maastonkohdat
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Halti&oldid=22707984”