Hämähäkit

Hämähäkit (Araneae) ovat niveljalkaisiin kuuluvien hämähäkkieläinten lahko. Hämähäkillä on kaksiosainen ruumis, kahdeksan jalkaa ja yleensä kahdeksan yksilinssistä silmää. Moni laji saalistaa kutomalla verkkoja.

Hämähäkit
Tieteellinen luokittelu
Domeeni:	Aitotumaiset Eucarya
Kunta:	Eläinkunta Animalia
Pääjakso:	Niveljalkaiset Arthropoda
Alajakso:	Leukakoukulliset Chelicerata
Luokka:	Hämähäkkieläimet Arachnida
Alaluokka:	Micrura
Lahko:	Hämähäkit Araneae Clerck, 1757
Jaottelu
Alalahko Mesothelae – kantahämähäkit Alalahko Opisthothelae – aitohämähäkit Osalahko Mygalomorphae – oikoleukahämähäkit Osalahko Araneomorphae – pihtileukahämähäkit
Katso myös
Hämähäkit Wikispeciesissä   Hämähäkit Commonsissa
Infobox OKNimi-testi OK

Hämähäkkien lahkoon kuuluu kolme osalahkoa, 112 heimoa, lähes 4 000 sukua ja lähes 45 000 lajia. Lajeja saattaa kuitenkin olla jopa kaksinkertainen määrä. Euroopasta on tavattu noin 4 500 ja Suomesta lähes 650 hämähäkkilajia.

Useimmat hämähäkit ovat ihmiselle haitattomia hyönteisten saalistajia ja haittaeliöiden biologisia torjujia. Vain hyvin harvojen hämähäkkien myrkky on vaarallista ihmiselle.

Anatomia

Ruumiinrakenne

Hämähäkin ruumis on kaksiosainen. Jalat kasvavat eturuumiista, ja myös pää on osa eturuumista. Etu- ja takaruumista yhdistää hyvin kapea vyötärö.

Hämähäkki selkäpuolelta.
1. jalat
2. eturuumis
3. takaruumis

Hämähäkin poikkileikkaus.
1. Aivot. 2. Silmä. 4. Myrkkyrauhanen ja -tiehyt. 7. Imumaha. 11. Sydän. 12. Keuhkot. 13. Suoli. 15. Munasarja. 18. Peräaukko. 21. Kehruurauhaset.

Koko

Pienimmät hämähäkit ovat ruumiinkooltaan alle yhden millimetrin pituisia. Suurimpia ovat eteläamerikkalaiset lintuhämähäkit, jotka kasvavat kymmenen senttimetrin pituisiksi. Keski-Euroopan suurimmat hämähäkkilajit ovat 2,5 senttimetrin pituisia, mutta keskimäärin ne ovat vain puolen senttimetrin pituisia.

Tukiranka

Hämähäkin ruumista peittää ulkoinen tukiranka. Se suojaa hämähäkkiä kolhuilta, kemiallisilta aineilta ja kuivumiselta, ja siihen kiinnittyvät lihakset. Tukiranka on pehmeää nivelten kohdalta ja kovaa lihasten kiinnityskohdissa. Se korvautuu uudella muutaman kerran hämähäkin elämän aikana, mutta useimmat lajit eivät uusi tukirankaansa enää saavutettuaan sukukypsyyden.

Eturuumis

Jalat

Hämähäkin jalassa on seitsemän niveltä ja karvapeite.

Kaikilla hämähäkeillä on kahdeksan jalkaa. Niiden jalkoja peittää hieno karva, joissa on hermoja ja jotka toimivat aistineliminä. Jaloillaan hämähäkki pystyy paitsi kävelemään, myös haistamaan, maistamaan ja tuntemaan. Se aistii jaloillaan myös ilman liikkeitä, värähtelyjä, sähkövarauksen eroja, lämpötilaa ja kosteutta.

Hämähäkin jalassa on seitsemän niveltä ja kaksi kynttä, joissa on rivi hampaita. Verkkoja kutovilla hämähäkeillä on kolmas kynsi. Kynsiensä avulla hämähäkki pystyy tarttumaan pintoihin hyvin tiukasti. Monilla ilman verkkoa saalistavilla hämähäkeillä on lisäksi tarttumakarvoja jalkojensa päissä, joillakin lajeilla muuallakin jaloissa, joiden avulla hämähäkki pitää saalistaan kiinni.

Pedipalpit

Kävelyraajojen etupuolella on pari leukaraajoiksi (pedipalpeiksi) kutsuttuja ulokkeita, joilla hämähäkki koskettaa maata tai saalistaan sekä aistii ympäristöään. Aikuisen koiraan leukaraajat ovat muuntuneet paritteluelimiksi, jolla se siirtää siemennesteensä naaraaseen parittelun aikana. Näiden nyrkkeilyhanskoja muistuttavien ulokkeiden avulla koiras ja naaras on helppo erottaa toisistaan paljaalla silmälläkin.

Pää

Hämähäkillä on useimmiten neljä silmäparia.

Hämähäkin pään etuosassa on yleensä kahdeksan silmää eli neljä paria. Silmien ryhmittely vaihtelee lajeittain, ja joillain lajeilla silmiä on vain kuusi. Silmiensä sijoittelun ansiosta hämähäkki näkee joka suuntaan, vaikka se ei kykene kääntelemään päätään. Jokaisessa silmässä on vain yksi linssi, eli ne ovat pistesilmiä. Simäpareilla on erilaisia tehtäviä näkemisessä; jotkin silmäparit aistivat valoa, toiset liikettä. Hämähäkki näkee hämärässäkin hyvin. Jotkin lajit ilmeisesti näkevät värejä, mutta yöaktiiviset lajit eivät. Hämähäkit aistivat myös polarisoitunutta valoa.

Eturuumiin päässä hämähäkillä on leuat, joissa on liikkuva myrkkyhammas ja kehonsisäinen myrkkyrauhanen. Myrkyllään hämähäkki lamauttaa saaliinsa ja puolustautuu.

Suuaukkoaan hämähäkki käyttää ruoan sulattamiseen ja tuottamisensa säikeiden katkaisemiseen.

Hämähäkki käyttää eturuumiinsa lihaksia jalkojensa liikutteluun ja ruoansulatusentsyymien pumppaamiseen saaliiseensa. Nesteen avulla se sulattaa saaliinsa ja imee sen nestemäisessä muodossa imumahaansa. Hämähäkki juo vain alle millimetrin tuhannesosan kokoisiksi sulaneita ruokapartikkeleita. Ruokatorvi kulkee suoraan aivojen läpi.

Takaruumis

Hämähäkin takaruumiissa on 12 osaa, joihin kuuluvat useimmat sisäelimet, kuten sydän, lisääntymiselimet, hengityselimet ja ruoansulatuselimet. Takaruumiin takaosassa on kolme paria kehruurauhasia, joilla hämähäkki tuottaa seittiä ja liimamaista ainetta, jolla se tarttuu saaliiseensa.

Takaruumis on pehmeämpikuorinen kuin eturuumis, minkä ansiosta se joustaa hämähäkin syödessä ja kasvattaessa munia sisällään. Kapean vyötärön ansiosta takaruumis on myös hyvin liikkuva, mikä auttaa verkkojen kutomisessa, saalistamisessa ja parittelussa.

Hämähäkki pystyy säilömään ravintoa keskisuoleensa pitkäksi ajaksi, minkä ansiosta se pystyy olemaan pitkiäkin aikoja syömättä. Hämähäkin sydän on putkimainen ja avoin etu- ja takapäästään. Se sijaitsee juuri kuoren alla takaruumiin selkäpuolella. Hämähäkillä on avoin verenkiertojärjestelmä, jossa kiertää hemolymfaa. Keuhkoja on yksi tai kaksi paria. Happea kuljettaa hemosyaniinimolekyyli.

Seitti

Ristihämähäkin verkko.

Hämähäkit tuottavat ohutta ja kestävää seittiä takaruumiinsa kehruurauhasilla, jotka voivat tuottaa erityyppisiä rihmoja eri tarkoituksiin. Rihman halkaisija on vain millimetrin tuhannesosa, eli se on silkkiperhosen toukan kehräämää silkkiä ohuempaa. Hämähäkki käyttää seittiään moneen tarkoitukseen. Se rakentaa siitä koteloita munilleen, se kutoo verkkoja ansoiksi ja putkia asumiseen, se käyttää rihmoja turvaköytenä ja varoitusköytenä, se kietoo siihen saaliinsa ja parittelukumppaninsa, se lentää sen avulla tuulen mukana, ja se kiinnittyy sen avulla pintoihin.

Ihmisen on vaikea hyödyntää hämähäkin seittiä, sillä hämähäkkien kasvatus on vaikeaa, niitä tarvitaan paljon, seitti on vaikea purkaa kotelosta, eikä hämähäkkejä saa tuottamaan seittiään käskystä.

Elinympäristö

Hämähäkkejä tavataan lähes kaikkialla maapallolla. Ne elävät lämpimillä ja kylmillä alueilla, samoin myös korkealla vuoristossa. Suurin osa hämähäkeistä on kuitenkin maaeläimiä. Ainoastaan vesihämähäkki on sopeutunut elämään suurimman osan ajastaan vedessä. Koska hämähäkit ovat petoeläimiä, ne kokevat toiset lajikumppaninsa kilpailijoina ja suhtautuvat näihin paritteluaikoja lukuun ottamatta varsin penseästi. Eräillä trooppisilla alueilla hämähäkit kuitenkin saattavat pitää yhteisiä pyyntiverkkoja ja niillä on alkeellista työnjakoakin.

Hämähäkit ovat hyvin yleisiä. Keski-Euroopassa yhdeltä neliömetriltä voidaan löytää keskimäärin noin 100 hämähäkkiyksilöä 30 eri lajista.

Liikkuminen

Hämähäkit liikuttelevat jalkojaan osittain jalkalihaksillaan, osittain ruumiinsisäisen hydrostaattisen paineensa avulla. Hitaasti kävelevä hämähäkki pystyy liikuttelemaan kahdeksaa jalkaansa eri tahtiin, ja se liikkuu hyvin ketterästi. Nopeammassa kävelyssä se liikuttaa samanaikaisesti jokaisen jalkaparinsa toista jalkaa, kun toisen puolen vastaava jalka lepää. Juostessaan hämähäkki laukkaa niin, että se liikuttaa saman puolen jalkojaan tahdistetusti. Hämähäkit ovat nopeita juoksijoita, mutta ne väsyvät melko nopeasti.

Jotkin lajit pystyvät kävelemään veden pinnalla, ja vesihämähäkki pystyy juoksemaan veden alla. Monet hämähäkit ovat erinomaisia hyppääjiä. Eräs namibialainen hämähäkki osaa pyöriä hiekkadyyniä alas kovaa vauhtia kietoutumalla kiekoksi.

Saalistaminen

Juoksuhämähäkkien heimoon kuuluva hämähäkki vaanimassa ohikulkevaa saalista pesässään.

Hämähäkit saalistavat pääasiassa niveljalkaisia, enimmäkseen hyönteisiä. Hämähäkit voivat syödä myös muita hämähäkkejä, matoja, etanoita, pieniä selkärankaisia ja siitepölyä.

Hämähäkkilajit eroavat toisistaan huomattavasti saalistutapojensa suhteen. Jotkin hämähäkit metsästävät kiertelemällä ympäristöään, toiset väijyvät saalista liikkumattomina, ja jotkin pyydystävät saaliin verkkoonsa.

Useimmat hämähäkkilajit ovat yöaktiivisia ja metsästävät pimeässä. Näin ne ovat samalla itse paremmin turvassa pedoilta. Yöllä saalistava hämähäkki havaitsee saaliinsa usein hajun, maun tai värähtelyjen perusteella. Kuusisilmäiset Dysderidae-hämähäkit iskevät saaliin kimppuun ja lävistävät sen kuoren myrkkyhampaillaan. Gnaphosidae-hämähäkit nappaavat saaliin kiinni etujaloillaan ja ruiskuttavat siihen myrkkyä. Itsensä kokoisen saaliin ne pyydystävät sitomalla sen jalat maahan ensin. Scytodes thoracica -laji hiipii ympäriinsä ja kohdatessaan hyönteisen sylkee sen päälle liiman ja myrkyn sekoitusta.

Päiväaktiiviset hämähäkit löytävät saaliinsa näköaistinsa avulla. Hyppyhämähäkit hyppäävät saaliinsa päälle jopa 25 kertaa oman ruumiinpituutensa etäisyydeltä. Juoksuhämähäkit ottavat saaliinsa kiinni pyrähtämällä jopa 50 senttimetrin sekuntivauhdilla. Jotkin lajit nappaavat saaliin kiinni vedenpinnan päällä.

Vaanivat hämähäkit, kuten rapuhämähäkit, piiloutuvat näkymättömiksi ja liikkumattomiksi odottamaan ohikulkevaa saalista. Jotkin vaanivat lajit muistuttavat alustaansa väritykseltään. Ne nappaavat saaliin salamannopeasti ja ketterästi etujaloillaan ja purevat siihen myrkkyä.

Verkkoja kutovat hämähäkit vaanivat saalista erittämästään seitistä kutomansa verkon kulmalla mahapuoli ylöspäin. Ne havaitsevat verkkoon tarttuneen saaliin värähtelyistä ja ryntäävät sen kimppuun.

Myrkky

Myrkyllinen mustaleski.

Liphistidae-heimoa lukuun ottamatta kaikilla hämähäkeillä on myrkkyrauhaset. Ne lamauttavat saaliinsa pistämällä näitä leukaraajoissa olevilla piikeillä. Myrkyn koostumus vaihtelee eri lajien välillä suuresti. Hämähäkkien myrkky on vaarallista muille niveljalkaisille, mutta esimerkiksi selkärankaisten kuten ihmisten aineenvaihdunta on niin erilaista, että vain harvojen hämähäkkien myrkky on vaarallista niille.

Lisääntyminen

Parittelu

Paritteluvalmiit naaraat jättävät jälkeensä feromoneilla kyllästetyn rihman, jota koiraat voivat seurata. Koiras havaitsee naaraan myös ilmassa leijuvien feromonien avulla. Joka lajilla on oma feromoninsa ja se tuo juuri oikean lajin koiraan naaraan luokse. Koiraan löytäessä naaraan sen on viestitettävä, ettei se ole saalis. Muussa tapauksessa koiras tulee heti syödyksi. Koiraat saattavat antaa naaraalle ruokalahjan.

Hämähäkkien soidinviestintään kuuluu tanssia, hyrinää, rummutusta tai naaraan verkon juuri tietynlaista nykimistä. Parittelun jälkeen naaras saattaa syödä koiraan saadakseen lisäenergiaa.

Muninta

Kestää noin viikko tai pari parittelusta, ennen kuin naaras alkaa munia. Joillakin lajeilla aikaa voi mennä jopa kuukausia. Naaras munii kerralla yhdestä tuhanteen munaa, yleensä yöllä. Jotkin lajit naamioivat munansa näyttämään esim. kuihtuneilta lehdiltä, etteivät pedot söisi niitä. Naaras saattaa myös kantaa munia mukanaan tai valmistaa niille pesän.

Nephila edulis -hämähäkki kutoo munia varten munakotelon erikoisvahvasta seitistä. Seitti on silmukallista ja siihen sitoutuu paljon ilmaa, mikä estää munia kuivumasta. Päällimmäinen seitti muuttuu vihreäksi ja naamioi munakotelon. Seitin tekeminen kuluttaa naaraan voimia, ja siksi jotkin lajit tyytyvät paljon vaatimattomampaan munakoteloon. Vaaksiaishämähäkki käyttää munakoteloonsa tuskin lainkaan seittiä. Munia pitää löyhästi yhdessä vain muutama pieni rihma. Vaaksiaishämähäkki kantaa munia leuoissaan, joten se pystyy syömään vasta poikasten kuoriuduttua.

Kuoriutuminen

Hämähäkinpoikaset kuoriutuvat muutaman päivän tai viikon kuluttua muninnasta. Poikaset joutuvat heti saalistamaan itse, ellei emo ole jättänyt niille jotain syötävää (kuten kuollutta tai halvaannutettua hyönteistä). Koiras ei koskaan huolehdi jälkeläisistään, mutta emo saattaa kantaa niitä mukanaan tai vartioida.

Talvehtiminen

Hämähäkit talvehtivat yleensä nuorina aikuisina ja suorittavat kypsymisensä loppuun vasta seuraavana keväänä. Hämähäkit viettävät talven horroksessa kotelossaan tai seitistä rakentamassaan suojassa jossain suojaisessa paikassa, kuten kallionkolossa, kaarnan alla tai aluskasvillisuuden suojissa, joskus eristävän lumipeitteen alla. Monet lajit erittävät pakkasnestettä, joka suojaa niitä kovallakin pakkasella.

Useimmat hämähäkkilajit ovat sopeutuneet kesän lämpöön. Euroopan hämähäkeistä noin kymmenen prosenttia on kuitenkin sopeutunut talveen. Ne viettävät aikuisikänsä talvikuukausina ja saalistavat pakkasellakin. Myös Afrikan vuorenhuipuilla ja Etelämantereen rannikon saarilla elää kylmään sopeutuneita hämähäkkilajeja, joita ei esiinny lämpimämmissä elinympäristöissä.

Kuoren luonti

Pienet hämähäkkilajit luovat kuorensa viisi kertaa elämänsä aikana, suuret kymmenisen kertaa. Hämähäkki vetäytyy syrjään ja lopettaa syömisen siksi ajaksi, kun pieneksi jäänyt kuori alkaa vaihtua uuteen. Valmistautuminen kuorenluontiin kestää eläimen koosta riippuen muutamasta päivästä neljään viikkoon. Aluksi vanhan kuoren alle syntyy uutta poimuttunutta kuorta. Sen jälkeen entsyymit sulattavat vanhan kuoren ohueksi. Seuraavaksi hämähäkki pumppaa kuoren alle nestettä, joka saa kuoren halkeilemaan. Lopuksi yöllä vajaan tunnin tai parin tunnin aikana vanha kuori halkeaa, ja hämähäkki hivuttautuu siitä ulos ja pumppaa jalkansa täysimittaisiksi. Tunnin sisällä sen väri muuttuu valkoisesta takaisin normaaliksi. Uusi kuori paksuuntuu entisen kaltaiseksi muutamassa päivässä. Kuorenluonti on vaarallinen tapahtuma, ja vaikka se onnistuukin lähes aina, joskus hämähäkki saattaa menettää jalkansa tai jopa kuolla.

Hämähäkkien vihollisia

Eräitä hämähäkkien vihollisia ovat tiepistiäiset, jotka käyvät mielellään taisteluun itseään isompienkin hämähäkkien kanssa. Pistiäinen pistää hämähäkkiä halvaannuttavasti, vie sen sitten koloonsa ja munii sen päälle. Kuoriutuvat toukat käyttävät sitten halvaantunutta hämähäkkiä ”elävänä ruokakomeronaan”.

Myös liskot, sammakot, hiiret, apinat, päästäiset, opossumit ja pussimäyrät ovat hämähäkkien vihollisia. Linnut taas eivät uhkaa suurinta osaa hämähäkeistä, sillä nämä liikkuvat öisin lintujen levätessä.

Tunnetuista hämähäkeistä (n. 45 000) n. 20 lajia on määritelty uhanalaisiksi .

Viherravukilla (viherrapuhämähäkillä) on hyvä suojaväri; sen etuosa on lehden värinen ja takaosa muistuttaa kukkaa.

Suojautumiskeinoja

Yksi hämähäkkien suojakeino on myrkyllisyys. Hämähäkit ovat kehittäneet myös muunlaisia selviytymistapoja, joita ovat esimerkiksi suojaväritys ja nopea pakeneminen. Eräs jahtihämähäkki (Carparachne aureoflava), joka elää Namibian aavikoilla, kohottautuu "uhkausasentoon" vihollista vastaan näyttääkseen isolta ja vaaralliselta. Jos uhkaus ei toimi, hämähäkki käpertyy palloksi ja pyörii nopeasti karkuun.

Eräät hämähäkit osaavat käyttää suojaväritystä vihollisten välttelemisessä. Yksi omaperäisimmistä naamioitumistavoista on matkia muurahaista (tätä tekevät mm. suvut Myrmarachne ja Synageles). Viholliset välttelevät muurahaisia niiden kivuliaiden pistojen vuoksi.

Erilaisia hämähäkkejä

Suomessa tavatut heimot

• Suppilohämähäkit Agelenidae
• Pimentohämähäkit Amaurobiidae
• Aavehämähäkit Anyphaenidae
• Ristihämähäkit Araneidae
• Pussihämähäkit Clubionidae
• Mauriaishämähäkit Corinnidae
• Vesihämähäkit Cybaeidae
• Varpuhämähäkit Dictynidae
• Kivikkohämähäkit Gnaphosidae
• Karikehämähäkit Hahniidae
• Riippuhämähäkit Linyphiidae
• Lyhtyhämähäkit Liocranidae
• Juoksuhämähäkit Lycosidae
• Hämähäkinsyöjät Mimetidae
• Viherpussihämähäkit Miturgidae
• Luolahämähäkit Nesticidae
• Talohämähäkit Oecobiidae
• Punkkihämähäkit Oonopidae
• Ilveshämähäkit Oxyopidae
• Nopsahämähäkit Philodromidae
• Vaaksiaishämähäkit Pholcidae
• Kiitohämähäkit Pisauridae
• Hyppyhämähäkit Salticidae
• Torvihämähäkit Segestriidae
• Aavikkohämähäkit Sicariidae
• Jahtihämähäkit Sparassidae
• Sauvaristihämähäkit Tetragnathidae
• Pallohämähäkit Theridiidae
• Rapuhämähäkit Thomisidae
• Louhikkohämähäkit Titanoecidae
• Pykäverkkohämähäkit Uloboridae
• Okajalkahämähäkit Zoridae
• Kirjohämähäkit Zoropsidae

Lintuhämähäkit

Meksikonpunapolvitarantula (Brachypelma smithi).

Lintuhämähäkit ovat suurimpia hämähäkkejä. Suurimmat niistä, kuten eteläamerikkalainen goljattarantula, voivat olla jalkojen kärkiväliltään jopa n. 30 cm pitkiä. Lintuhämähäkkejä esiintyy niin sademetsissä kuin aavikoillakin; osa lajeista kaivaa maahan pysyvän pesän, toiset käyttävät tilapäisiä, luonnon tarjoamia suojia, ja osa elää puissa. Lintuhämähäkkien ravinto koostuu enimmäkseen hyönteisistä, mutta suurimmat lajit saattavat silloin tällöin napata jonkin pikkunisäkkään.

Vesihämähäkit

Vesihämähäkkeihin kuuluu vain yksi laji, vesihämähäkki. Vesihämähäkki syö, munii ja parittelee veden alla. Se rakentaa pesänsä veden alle, minne se kuljettaa happea. Suurimmat yksilöt saattavat saalistaa jopa sammakoita. Vesihämähäkki on Suomen myrkyllisin hämähäkki.

Ristihämähäkit

Ristihämähäkkeihin kuuluu noin 3000 lajia. Kaikki ristihämähäkit kutovat pyöreän verkon. Seitin säästäminen on hämähäkille hyvin tärkeää, sillä se kuluttaa siihen paljon valkuaisaineita.

Putkihämähäkit

Putkihämähäkeillä on vaakasuorat leuat ja neljä lehtikeuhkoa. Nimensä ne ovat saaneet rakentamastaan asuinputkesta. Putkihämähäkkejä ei esiinny Suomessa.

Katso myös: Luettelo hämähäkeistä

Hämähäkit mytologiassa

Hämähäkin patsas Notre Damella, Ottawassa.

Kreikkalainen taru selittää hämähäkin synnyn tarinalla Arakhnesta. Tämä oli loistava kutoja ja tuli siitä hyvin itsekkääksi. Hän uskalsi väittää että edes Pallas Athene ei pystyisi luomaan yhtä hienoja luomuksia. Tämän kuultuaan Athene tuli oitis katsomaan Arakhnen hienoa seinävaatetta ja kateellinen Athene repi sen palasiksi. Arakhne järkyttyi suuresti ja juoksi metsään minne hän hirtti itsensä. Athenen kävi kovin tyttöä sääliksi jolloin hän meni Arakhnen ruumiin luokse. Athenen koskettua tytön ruumista se putosi maahan ja jäljelle jääneestä vaatekasasta kipitti esiin hämähäkki. Siitä lähtien Arakhne sai kutoa maailman hienointa lankaa, mitä yksikään ihminen ei pystyisi ikinä ylittämään.

Monet kansat ovat pitäneet hämähäkkiä kielteisenä symbolieläimenä. Hämähäkki on mielletty myös sieluneläimeksi: sielu voi sen hahmossa lähteä nukkuvan ihmisen suusta ja palata takaisin (samaa on ajateltu sisiliskosta). Ristihämähäkkiä on selkäkuvionsa vuoksi pidetty siunattuna ja onnen enteenä. Kiinassa lankaa pitkin laskeutuvan hämähäkin kerrotaan kuvaavan taivaasta tulevaa iloa.

Hämähäkit ja ihminen

Vaara ihmiselle

Hämähäkit purevat ihmisiä hyvin harvoin. Hämähäkki puree ihmistä vain tuntiessaan itsensä uhatuksi. Tyypillisesti näin käy, kun ihminen koskettaa epähuomiossa piilossa olevaa hämähäkkiä. Useimmat hämähäkkilajit eivät kuitenkaan pysty puremaan ihmisen ihon läpi. Vain kahdeksan millimetrin pituiset hämähäkit pystyvät siihen kasvavalla todennäköisyydellä.

Hämähäkki ruiskuttaa ihmistä purressaan ihon sisään noin 100 nanolitraa myrkkyä. Se aiheuttaa ampiaisen tai mehiläisen pistoa vastaavan kivun puremakohdassa, joka saattaa turvota ja muuttua punaiseksi. Kipu kestää yleensä muutaman minuutin, harvoin useita tunteja. Joskus harvoin purema aiheuttaa yleisempiä oireita, kuten pahoinvointia, hikoilua tai kuumetta.

Euroopan ulkopuolella elää sellaisiakin hämähäkkejä, joiden purema voi olla ihmiselle hyvin vaarallinen. Kuolemantapaukset ovat kuitenkin nykyisin harvinaisia vastamyrkkyjen ansiosta: esimerkiksi mustalesken pureman aiheuttamia kuolemia ei ole rekisteröity Euroopassa, Australiassa tai Yhdysvalloissa yhtään vuosien 2000–2020 aikana. Kaikkiaan hämähäkinpuremien aiheuttamia kuolemia on arvioitu tapahtuvan koko maailmassa vuosittain alle kymmenen, mikä on vähemmän kuin esimerkiksi mehiläisten ja ampiaisten pistosten aiheuttamia kuolemia.

Myrkyllisin Suomessa luonnonvaraisena tavattava laji on vesihämähäkki, jonka purema vastaa ampiaisen pistoa. Suomessa vain Helsingin Luonnontieteellisen museon rakennuksessa tavattavan ruskohämähäkin purema voi aiheuttaa ihmiselle paikallisen kuolion.

Hyötyeläimenä

Hämähäkit syövät aina niitä eläimiä, jotka ovat kaikkein runsaslukuisimpia, joten ne kontrolloivat hyönteisten määrää tehokkaasti. Maanviljelyn kannalta hämähäkki onkin hyötyeläin pitäessään tuholaisten kannat kurissa. Toisaalta hämähäkit syövät myös kukkakärpästen toukkia, jotka torjuvat kirvoja.

Hämähäkkejä ei kuitenkaan voi hyödyntää levittämällä niitä puutarhaan ja pellolle massoittain, sillä ne pakenevat heti eri suuntiin elleivät ehdi syödä toisiaan. Hämähäkkejä esiintyy runsaimmin paikoissa, joissa niille on riittävästi suojaa ja talvehtimiskoloja. Pelloille hämähäkit tulevat hävittämään tuhohyönteisiä jos niille tehdään kukkakaistaleita ja muita ekologisia kompensaatioalueita.

Pelko hämähäkkejä kohtaan

Jotkut ihmiset pelkäävät ja inhoavat hämähäkkejä, vaikka ne ovat pääasiassa harmittomia ihmiselle ja purevat hyvin harvoin. Ahdistusoireita aiheuttavaa hämähäkkikammoa kutsutaan araknofobiaksi, ja se on yksi yleisimmistä fobioista. Siitä kärsii noin viisi prosenttia ihmisistä, ja lisäksi yksi neljäsosa tai puolet ihmisistä inhoaa hämähäkkejä. Naisten joukossa hämähäkkikammoisia on viitisen kertaa niin paljon kuin miesten joukossa. Nuoret pelkäävät hämähäkkejä enemmän kuin keski-ikäiset.

Hämähäkkikammon yleisyyden taustaa ei tiedetä. Hämähäkit eivät ole koskaan olleet ihmiselle niin vaarallisia, että niitä olisi luonnollista kammota, toisin kuin monia pistäviä hyönteisiä. Monet luonnonkansat eivät pelkääkään hämähäkkejä lainkaan. Paviaanit ja simpanssit tosin pelkäävät hämähäkkejä myös. Nykyisin ajatellaan, että hämähäkkikammo on opittua, ja sen alkuperä on ehkä keskiajalla, jollon hämähäkkejä syytettiin taudeista ja ruokamyrkytyksistä. Nykyisin hämähäkkikammoa siirtävät sukupolvelta toiselle lasten vanhemmat ja isovanhemmat sekä media.

Lääkinnällinen käyttö

Euroopan ja Amerikan kansanlääkinnässä hämähäkkiä on käytetty lääkkeenä mm. malariaan, ruttoon, hammassärkyyn ja päänsärkyyn.

Katso myös

• Hämä-hämä-häkki, lastenlaulu

Lähteet

• Conniff, Richard: Tappava seitti – hämähäkinverkot. National Geographic 8/2001, s. 120-135.
• Koponen, Seppo & Fritzén, Niclas 2013: Checklist of spiders in Finland (Araneae). [= Suomen hämähäkkiluettelo]
• Nentwig, Wolfgang & Ansorg, Jutta & Bolzern, Angelo & Frick, Holger & Ganske, Anne-Sarah & Hänggi, Ambros & Kropf, Christian & Stäubli, Anna: All You Need to Know About Spiders. Springer, 2022. ISBN 978-3-030-90880-5
• Pajarre, Reino 2014: Hämikki ja seitsemän seittiä. 336 s. Tibiale. ISBN 978-952-67544-3-7 (painossa)
• Platnick, N. I. 2014: The world spider catalog, version 14.5. American Museum of Natural History.
• Sandhall, Å., Almquist, s:: Hämähäkit sukulaisineen. WSOY, 1980. ISBN 951-0-10389-6
• Taylor, Barbara: Hämähäkit. WSOY, 2000. ISBN 951-0-25561-0

Aiheesta muualla

• World Spider Catalog
• Suomen hämähäkkiatlas