Frederik Willem de Klerk
Frederik Willem de Klerk tunnetaan nimellä F. W. de Klerk (18. maaliskuuta 1936 Johannesburg, Etelä-Afrikka – 11. marraskuuta 2021[1]) oli eteläafrikkalainen poliitikko, joka toimi maansa valtiollisena presidenttinä vuosina 1989–1994 ja Kansallispuolueen johtajana 1989–1997. Hän sai Nobelin rauhanpalkinnon yhdessä seuraajansa Nelson Mandelan kanssa apartheid-politiikan lopettamisesta. De Klerk oli Etelä-Afrikan viimeinen vähemmistövallalla valittu presidentti.
| Frederik Willem de Klerk | |
|---|---|
 F.W. de Klerk vuonna 2012. |
|
| Etelä-Afrikan 7. valtiollinen presidentti | |
| Edeltäjä | Pieter Willem Botha |
| Seuraaja | Nelson Mandela (presidenttinä) |
| Etelä-Afrikan varapresidentti | |
| Presidentti | Nelson Mandela |
| Henkilötiedot | |
| Syntynyt | 18. maaliskuuta 1936.svg){kind=small} Johannesburg, Transvaalin provinssi, Etelä-Afrikan unioni |
| Kuollut | 11. marraskuuta 2021 (85 vuotta) |
| Ammatti | asianajaja |
| Puoliso |
Marike Willemse (1959–1998) Elita Georgiades (1998–) |
| Tiedot | |
| Puolue | Kansallispuolue |
| Uskonto | protestantti |
| Kunnianosoitukset |
 Nobelin rauhanpalkinto (1993) |
 Nimikirjoitus |
|
| Aiheesta muualla | |
| fwdeklerk.org | |
Uran alku
muokkaaFrederik de Klerkin suku oli merkittävässä asemassa Etelä-Afrikan politiikassa. Hänen isänsä Jan de Klerk toimi ministerinä Hendrik Verwoerdin hallituksessa ja hänen setänsä Johannes Strijdom toimi maan pääministerinä vuosina 1954–1958. De Klerk opiskeli lakimieheksi Potchefstroomin yliopistossa ja valittiin maan parlamenttiin Kansallispuolueen ehdokkaana Vereenigingin vaalipiiristä vuonna 1972. Hänestä tuli ministeri vuonna 1978 ja toimi tulevina vuosina useissa eri ministerintehtävissä. Konservatiivisen puolueen erottua Kansallispuolueesta de Klerkistä tuli puolueen Transvaalin osaston johtaja.[2]
Nousu valtiolliseksi presidentiksi
muokkaaKansallispuolueen kenttäväen tyytymättömyys Pieter Willem Bothan toimintaan kasvoi varsinkin tämän aivoverenvuodon jälkeen. 15. elokuuta 1989 Botha joutui eroamaan valtiollisen presidentin tehtävästä painostuksen edessä. De Klerk, joka oli valittu helmikuussa puolueen puheenjohtajaksi, nousi maan uudeksi valtiolliseksi presidentiksi.[3] Hän oli presidentiksi tullessaan melko tuntematon. Hän ei ollut kuulunut keskeisiin ministereihin, ja hänen parlamenttipuheensa olivat antaneet kuvan apartheid-järjestelmän tukijasta.[4]
Presidenttikausi
muokkaa
De Klerk oli päätynyt siihen lopputulokseen, että ulko- ja sisäpoliittinen tilanne vaati neuvottelujen aloittamista apartheidia vastustaneiden järjestöjen kanssa. Kun kommunismi oli romahtanut Itä-Euroopassa, oli mahdotonta enää puolustaa Kansallispuolueen muodostaman hallituksen aikaisempaa näkemystä, jonka mukaan Afrikkalaisen kansalliskongressin vastainen taistelu oli osa laajempaa kommunismin vastaista taistelua. Pitkällä aikavälillä myös kansainvälinen taloudellinen painostus tulisi johtamaan maan elintason laskemiseen. De Klerk katsoi, että neuvottelujen avulla olisi mahdollista saavuttaa maan valkoisen väestön kannalta parempi lopputulos silloin, kun ne käytäisiin hallituksen vielä ollessa suhteellisen vahvoilla sotilaallisesti.[5]
2. helmikuuta 1990 de Klerk ilmoitti laillistavansa apartheidia vastustaneet järjestöt, vapauttavansa Nelson Mandelan ja satoja muita poliittisia vankeja ja olevansa valmis aloittamaan neuvottelut kaikkien osapuolien kanssa uudesta perustuslaista.[6]
Neuvottelujen aikana poliittinen väkivalta maassa lisääntyi valkoisten, etupäässä afrikaanerinationalististen äärioikeistolaisten liikkeiden ja Inkatha-vapauspuolueen toiminnan vuoksi. Myös maan turvallisuuspoliisi käytti rikollisia keinoja apartheid-hallinnon vastaisen kapinan kukistamiseen. Myöhemmin on saatu todisteita siitä, ettei presidentti de Klerk ollut todennäköisesti täysin tietoinen turvallisuuspoliisin toimista, vaan niiden takana oli ”kolmas voima”, joka koostui pääasiassa armeijan upseereista ja turvallisuusjoukkojen johtajista. Etelä-Afrikan presidentti Thabo Mbeki arveli, että tarkoituksena oli luoda maahan sekasorto, jonka jälkeen de Klerk olisi voitu syrjäyttää ”järjestyksen palauttamiseksi”.[7]
Presidenttikauden jälkeen
muokkaaEtelä-Afrikan ensimmäisissä vapaissa vaaleissa vuonna 1994 Kansallispuolue nousi toiseksi suurimmaksi puolueeksi ja de Klerkistä tuli kansallisen yhtenäisyyden hallituksessa varapresidentti. De Klerk erosi tehtävästä vuonna 1996 samalla kun Kansallispuolue jätti hallituksen ja siirtyi oppositioon. Elokuussa 1997 de Klerk jätti tehtävänsä Kansallispuolueen johtajana ja luopui politiikasta, omien sanojensa mukaan puolueen ja maan edun vuoksi.[2]
Kun Etelä-Afrikan Totuuskomissio esitti raporttinsa vuonna 1998, siitä puuttui de Klerkiä käsittelevä osa. Se poistettiin, kun de Klerk uhkasi haastaa komission oikeuteen. Hän oli aiemmin suostunut komission haastateltavaksi, mutta vaati poistettavaksi osaa, jossa häntä syytettiin pommiattentaateista mustien vapautusliikkeiden toimistoihin.[8] [9]
Lähteet
muokkaa- ↑ BREAKING | Former president FW de Klerk, 85, has died
- ↑ a b "de Klerk, F(rederik) W(illem)." Biographies. Answers Corporation, 2006. Answers.com 13 Feb. 2008. http://www.answers.com/topic/frederik-willem-de-klerk
- ↑ Clark, Nancy L. & Worger, William H.: Seminar Studies in History: South Africa - The Rise and Fall of Apartheid, s. 102. Pearson Education Limited, 2004. ISBN 0-582-41437-7
- ↑ Clark, Nancy L. & Worger, William H.: Seminar Studies in History: South Africa - The Rise and Fall of Apartheid, s. 103. Pearson Education Limited, 2004. ISBN 0-582-41437-7
- ↑ Martin Meredith: The Faith of Africa: A History of Fifty Years of Independendence, s. 436–437. Public Affairs. ISBN 978-1-58648-398-2
- ↑ Allister Sparks: Tomorrow Is Another Country, s. 5–14,106–108. The University of Chicago Press, 1995. ISBN 0-226-76855-4 ,
AAddress by the State President, Mr FW de Klerk, DMS, at the opening of the second session of the ninth parliament of the republic of South Africa, Cape Town, 2 February 1990 2 Februay 1990. South African Government Information website. Arkistoitu 15 joulukuu 2004. Viitattu 1.6. 2007. (englanniksi) - ↑ Allister Sparks: Tomorrow Is Another Country, s. 156-157. The University of Chicago Press, 1995. ISBN 0-226-76855-4
- ↑ South Africa's Stinging Truths NY Times
- ↑ FW de Klerk: Overseer of transition BBC News 1998
Aiheesta muualla
muokkaa
Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Frederik Willem de Klerk Wikimedia Commonsissa
