Eemeli Toikka
Emil Arvid Toikka (ven. Эмиль Вильгельмович Тойкка, Emil Vilgelmovitš Toikka, 25. elokuuta 1901 Simola, Lappeenranta – 8. syyskuuta 1983 Moskova) oli suomalaissyntyinen neuvostoarmeijan upseeri.[1]
Elämäkerta
muokkaaEemeli Toikka syntyi Wilhelm (Ville) ja Iida (o.s. Kälvelä) Toikan yhdeksänlapsiseen työläisperheeseen. Hän osallistui 17-vuotiaana punaisten puolella Suomen sisällissotaan ja pakeni sen jälkeen Venäjälle.[2]
Vuosina 1919–1920 Toikka taisteli Venäjän sisällissodan rintamilla. Hän puolusti Petroskoita Aunuksen retkikunnan hyökkäykseltä keväällä 1919, osallistui vuonna 1921 Kronstadtin kapinan kukistamiseen ja vuonna 1922 Toivo Antikaisen johtamaan Kiimasjärven retkeen, jonka tehtävänä oli ajaa Neuvosto-Karjalaan tunkeutuneet valkoiset suomalaiset takaisin rajan taakse. Hän valmistui tykistöupseeriksi Pietarin kansainvälisestä sotakoulusta.[1][2]
Vuonna 1924 Toikka sai komentajan nimityksen ja siirtyi Orjolin kaupunkiin. Vuonna 1928 Antikainen pyysi Toikkaa maanalaiseen työhön Suomeen, mutta hän kieltäytyi. Hän palveli Kauko-Idässä ja Uralilla.lähde? Espanjan sisällissotaan Toikka osallistui hallituksen joukkojen neuvonantajana.[2] Muistelmissaan hän mainitsee olleensa siellä eversti Tokko.lähde? Talvisodassa Toikka oli Suomen kansanarmeijan 1. suomalaisen armeijakunnan tykistökomentaja. Toisessa maailmansodassa Toikka oli armeijassa tykistöpäällikkönä ja vuonna 1945 osallistui Japanin vastaisiin sotatoimiin. Hänet ylennettiin kenraalimajuriksi vuonna 1945.[1] ja siirrettiin sotilaseläkkeelle 1956. Elämänsä loppuvuodet Toikka asui tyttärensä luona Moskovassa.[2]
Eemeli Toikka on palkittu kahdella Leninin kunniamerkillä, neljällä Punaisen lipun kunniamerkillä, Isänmaallisen sodan 1. asteen kunniamerkillä sekä lukuisilla muilla ansiomerkeillä ja mitaleilla. Hänen venäjänkielinen muistelmateoksensa Skvoz grozovyje gody (”Läpi myrskyisten vuosien”) ilmestyi Petroskoissa vuonna 1980.[2]
Teos
muokkaa- Skvoz grozovyje gody: Vospominanija. Petrozavodsk: Karelija, 1980.