Curtiss SB2C Helldiver

Curtiss SB2C Helldiver on yhdysvaltalainen syöksypommittaja toisessa maailmansodassa. Se kehitettiin kaksitasoisesta Model 77:sta eli SBC Helldiver -tyypistä. Se korvasi SBD Dauntless - tyypin. Ensimmäinen tuotantomalli SB2C-1 lensi Heinäkuussa 1942.

Curtiss SB2C Helldiver
Curtiss SB2C Helldiver
Tyyppi	syöksypommittaja tiedustelukone
Alkuperämaa	Yhdysvallat
Valmistaja	Curtiss Fairchild Canada Canadian Car & Foundry
Ensilento	1940
Esitelty	1943
Valmistusmäärä	7 200
Infobox OK

Tausta, pääversioita

Laivasto teki päätöksen uudesta tyypistä Toukokuussa 1939. XSB2C-1 prototyypin neitsytlento tapahtui joulukuussa 1940. Ennen tuotantoa koneen pyrstö sekä ohjainpinnat suunniteltiin uudelleen suuremmiksi. Siihen tehtiin taistelukoneen vaatimia muutoksia kuten panssarointi ja itsetiivistyvät polttoainesäiliöt. Version nimeksi tuli SB2C-1. Sen moottori oli Wright R-2600-8 Cyclone -tyyppinen kaksirivinen ja 14-sylinterinen tähtimoottori, jonka teho oli 1700 hv (1268 kW). Potkuri oli kolmilapainen Curtiss Electric - vakiokierrospotkuri. Aseistuksena oli enintään 900 kg pommeja pommikuilussa ja siipien ripustimissa sekä viisi 12,7 mm:n konekivääriä, kaksi kummassakin siivessä ja yksi hydraulisella jalustalla ohjaamon takaosassa. SBC2-3 versiossa moottori oli R-2600-20 jonka tehoa oli 1900 hevosvoimaa (1416 kW). Potkuri oli 4 - lapainen Curtiss Electric - vakiokierrospotkuri. Kumpikin konekivääripari siivissä korvattiin yhdellä 20:n millimetrin tykillä. Ohjaamon takaosassa oli kaksi liikuteltavaa 0,30 kaliiperin (7,62 mm) konekivääriä. Pommikuormaa oli enintään 1361 kg sekä pommikuilussa että siiven ripustimissa. Laskusiivekkeet toimivat myös jarrusiivekkeinä pommitussyöksyssä. SBC2-4 versioon tuli rei'itetyt laskusiivekkeet sekä telineet raketeille, jotka olivat myös -5 versiossa. Syvyyspommien ja torpedojen käyttö aselastina oli mahdollista. SBC2-4 ja -5 versioita valmistettiin yli 3000 kpl ja ne olivat päätuotantomallit.

Curtiss SB2C oli Yhdysvaltain laivaston viimeinen erityisesti syöksypommitukseen tarkoitettu kone. Käytännössä havaittiin, että Grumman F6F Hellcat - hävittäjä pystyi samoihin tehtäviin suorituskykynsä, rakenteensa ja aseistuksen osalta. Erityisesti rakettien käyttöönotto ja niiden pommeja parempi tarkkuus tekivät syöksypommituksen rasituksia kestävän koneen suunnittelun tarpeettomaksi. Yleisemmin syntyi uusi käsite, hävittäjä-pommittaja. Kaikkiaan eri versioita valmistettiin 7200 kpl. Yhdysvaltain ohella sen liittolaismaat käyttivät tyyppiä,suuremmassa määrin vasta toisen maailmansodan jälkeen. Osan koneista valmisti Kanadassa kaksi valmistajaa. Joistakin versioista oli olemassa kahta alatyyppiä. Maatukikohdista toimiva variantti tunnettiin nimellä A-25 Shrike.

Palveluksessa

Thaimaan ilmavoimien SB2C-5 Helldiver.

Ensimmäinen taistelulento oli marraskuussa 1943. Konetyyppi ei saavuttanut varauksetonta arvostusta osakseen, vaan sitä kritisoivat sekä lentäjät, tukialuslaivojen koneita huoltava kansimiehistö että päällystö. Aliluutnantti Vernon Micheel kuvaili ensivaikutelmaansa: "Huomasin olevani puolueellinen SBD Dauntlessin suuntaan. Ei kai siinä SB2C:ssä mitään ollut täysin pielessä, mutta se ei vain lentänyt niin kuin lentokone, vaan kuin tiiliskivi." Matkalennossa kone oli mahdoton säätää lentämään vakaasti ilman jatkuvaa ohjaamista, mikä rasitti lentäjiä pitkillä matkalennoilla. Taipumus johtui koneen lyhyestä rungosta, joka vaikutti suuntavakavuutta heikentävästi.

Sakkausnopeus oli suuri ja lähestymiset oli näin tehtävä suurella nopeudella. Suorituskyky lentoonlähdössä kuormattuna oli selvästi heikompi kuin esimerkiksi Grumman TBF Avenger - torpedopommittajalla. SB2C-3:n tehokkaampi moottori paransi mutta ei ratkaissut ongelmaa kokonaan, eikä kone pystynyt kaikissa olosuhteissa nousemaan kannelta täydellä pommikuormalla. Koneen toimintasäde oli lyhyempi kuin Dauntless- tyypin ja se oli matkanopeudeltaan hitaampi. Tämä vähensi koneen arvostusta pilottien keskuudessa, vaikkakin kone kuljetti enemmän kuormaa.

Siipien lukitukset alas eivät toimineet kunnolla, mikä puolestaan haittasi lentokannen toimintaa käsketyn lentoonlähtöjärjestyksen mennessä sekaisin. Esimerkiksi Yorktown (II) -tukialuksen komentaja J.J Clark käski siirtää koneet pois alukselta muutaman päivän kuluttua harjoitusten alusta. Myöhemmin Hornet-tukialuksella kommodori Browning käski työntää vialliset koneet mereen valmisteltaessa hyökkäystä Palau-saarille. Jarrukoukkujen irtirepeytymiset aiheuttivat laskeutumisonnettomuuksia. Siipien siivekkeiden vaijereiden ohjaimien alkuperäinen heikko materiaali kului nopeasti ja petti, jolloin siiveke juuttui tai liikkui hallitsemattomasti. Vikaa ei osattu laivueissa epäillä niiden sattuessa hyökkäyksen aikana. Joidenkin lentäjien epäiltiin rikkoneen lentokuria yrittämällä voitonkierrettä vian aiheuttaessa vaakakierteen ja hallinnan menetyksen pommitussyöksystä oikaisun yhteydessä. Syy paljastui ohjaajien onnistuessa tuomaan koneen takaisin. Ohjaajien luottamusta murensi edelleen kun tuli tietoon, että vika oli ollut Curtiss-Wright - yhtiön tiedossa jo kuukautta ennen niiden paljastumista yhtiön edustajan tullessa eräälle tukialukselle etsimään vikaa.

Pommit juuttuivat usein telineisiin ja irtosivat pudoten kannelle koneen laskeuduttua. Huono suorituskyky nousussa aiheutti välillisesti ohjaajien menetyksiä. Ohjaajat ottivat laskutelineet sisään mahdollisimman nopeasti nopeuden lisäämiseksi. Telineiden vipuun oli vaikea ulottua, ja ohjaajat jättivät vyöt auki tai löysälle ylettyäkseen siihen. Jos nousu nyt epäonnistui, putoaminen mereen aiheutti ohjaajan pään iskeytymisen rajusti kojetauluun.

Konelle kehitettiin monia pilkkanimiäkin, kuten ”Son of a Bitch Second Class” ja "Beast"(suom. "toisen luokan nartunpoika", "susi" merkityksessä epäonnistunut). Suuri sotilaslentokoneiden käyttötarve johti kuitenkin konetyypin laajamittaiseen valmistukseen. Toisaalta kilpaileva tyyppi, Brewster SB2A Buccaneer siirrettiin kokeilujen jälkeen koulutuskäyttöön samankaltaisten ongelmien vuoksi. Muutamat lentäjät ovat todenneet, että SB2C-4 ja -5 versioiden huono maine aiempien versioiden myötä oli liioittelua, sillä viat ja puutteet oli -4 versioon mennessä kitketty. Kehittelyvaiheen hitaus ja tyypin puutteet laadullisine ongelmineen myötävaikuttivat Curtissin toiminnan loppumiseen 1940-luvun lopulla. A 25 Shrike - versiota ei käytetty Armeijan ilmavoimissa, vaan valmistetut 900 konetta jaettiin merijalkaväkeen, laivastoon, maalinhinauskoneiksi ja pieni määrä Australiaan.

Tekniset tiedot

Lähde: ^lähde?

Yleiset ominaisuudet

• Miehistö: 2
• Pituus: &&&&&&&&&&&&&011.018000011,18 m
• Kärkiväli: &&&&&&&&&&&&&015.015000015,15 m
• Korkeus: &&&&&&&&&&&&&&04.&&&&004,00 m
• Siipipinta-ala: &&&&&&&&&&&&&039.020000039,20 m²
• Tyhjäpaino: &&&&&&&&&&&04588.&&&&004 588 kg
• Voimalaite: &&&&&&&&&&&&&&01.&&&&001 × Wright R-2600 Cyclone -tähtimoottori; &&&&&&&&&&&01268.&&&&001 268 kW (&&&&&&&&&&&01700.&&&&001 700 hv)

Suoritusarvot

• Suurin nopeus: &&&&&&&&&&&&0452.&&&&00452 km/h
• Matkalentonopeus: &&&&&&&&&&&&0256.&&&&00256 km/h 5 100 metrissä 450 kg pommikuormassa (-3 versio)
• Lentomatka: &&&&&&&&&&&02213.&&&&002 213 km
• Nousuaika: 8,5 min 5 000 metriin (-3 versio)
  

Aseistus

• 2 × 20 mm tykkiä siivissä
• 2 × liikuteltavaa 7,62 mm konekivääriä taka-ampumossa
• 1 361 kg pommeja tai torpedoja

Lähteet

• Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Curtiss SB2C Helldiver Wikimedia Commonsissa

• Hugh Ambrose - Tyynenmeren taistelutoverit ISBN 978-951-1-24872-9 Otava 2010
• http://www.aviastar.org/air/usa/curtiss_hell.php
• Chant, Chris:II Maailmansodan Lentokoneet - 300 tärkeintä konetyyppiä kaikkialta maailmasta, Karisto, 2008, Hämeenlinna, suom. Petri Kortesuo ISBN 978-951-23-5025-4 (s. 94-95) Alkuteos englanniksi: Amber Books, 1999
• Erkki Arni - Taistelu Tyynen meren herruudesta 1941-1945 WSOY 1964
• http://www.airvectors.net/avsbd.html