Aale Tynni
Aale Maria Tynni-Haavio (o.s. Tynni, vuosina 1940–1960 Tynni-Pirinen; 3. lokakuuta 1913 Kolppana, Inkerinmaa, Venäjä – 21. lokakuuta 1997 Helsinki)[2] oli suomalainen runoilija, kirjallisuus- ja teatterikriitikko, suomentaja sekä olympiavoittaja Lontoon olympialaisista 1948.
| Mitalit | |||
|---|---|---|---|
 Aale Tynni. | |||
Maa:  Suomi
| |||
| Taidelajit | |||
 Olympialaiset
| |||
 Kultaa |
Lontoo 1948 | Lyriikka[1] | |
Elämä ja ura
muokkaaAale Tynnin äiti oli Lilja Maria Piipponen ja isä Kolppanan seminaarin johtaja Kaapre Tynni. Hänen sisariaan olivat kääntäjä Martta Tynni ja professori Katri Rehtijärvi. Tynnin perhe asui Inkerissä vuoteen 1919, jolloin he muuttivat Suomeen.[1] Tynni aloitti koulunsa Helsingin Suomalaisen Tyttölyseon valmistavalla luokalla. Koulu mahdollisti hänelle harrastustoiminnan, ja opettajista erityisesti äidinkielen lehtori Hilja Vilkemaa vaikutti Tynnin kirjoitusharrastuksen ja maailmankatsomuksen kehitykseen. Vilkemaa johti myös opintokerhoa, jossa tutustuttiin erityisesti yhteiskuntaoppiin ja naisasia-aatteeseen. Tynni valmistui ylioppilaaksi lyseosta vuonna 1932.[2]
Tynni opiskeli Helsingin yliopistossa pääaineenaan kotimainen kirjallisuus. Opintoja täydentääkseen hän aloitti myös lausuntaharrastuksen Kaarlo Marjasen johdolla. Hän valmistui filosofian kandidaatiksi 1936 laudaturtyöllä Sapfon mitta suomalaisessa runoudessa.[2] Tynni alkoi opettaa suomen kieltä Liikeapulaiskoulussa ja Teknillisessä koulussa, mutta jatkoi nuoruusvuosina alkanutta kirjoittamista.
Tynni oli jo lapsena kirjoittanut runoja, ja varsinkin kouluaikana hän myös luki paljon runoutta. Vaikka hän perehtyi myös ulkomaiseen runouteen, varsinaisia esikuvia nuoruusvuosina olivat kotimaiset lyyrikot. Varhainen malli oli ikätoveri Saima Harmaja, joka kävi samaa koulua. Harmajaan liittyy myös Tynnin muisto ensimmäisestä kirjallisesta saavutuksesta. Koulun yläluokilla molemmat tytöt osallistuivat Toverikuntaliiton kirjoituskilpailuun. Tynnin vapaamittainen runo Paholainen on kuollut sai toisen palkinnon, ja voiton vei Harmajan Huhtikuu.
Tynni itse arvioi merkittävimmäksi varhaistuotantoonsa vaikuttaneeksi runoilijaksi Harmajan ohella Uuno Kailaan. Kailaan esimerkin mukaan runouden piti parhaimmillaan olla itsetilitystä, syvyyksiin porautumista sekä eettistä painiskelua. Ajan käsityksen mukaan runoilijan oli purettava kompleksejaan ja ilmennettävä rikkinäisen sydämensä tuntoja.
Tynnin esikoiskokoelma Kynttilänsydän ilmestyi 1938. Tynni oli tarjonnut sitä WSOY:lle entisen lausunnanopettajansa kannustamana. Teoksen rinnakkaisteos Vesilintu ilmestyi 1940. Sota oli jo alkanut, ja Tynni työskenteli Vapaan huollon Uudenmaanläänin varastossa, josta jaettiin vaatteita pommitusten uhreille. Samana vuonna hän avioitui filosofian maisteri, historiantutkija Kauko Pirisen (1915–1999) kanssa.[2]
Lasten syntymät 1942, 1944, 1946 heijastuivat Tynnin runouteen, ja niinpä hänen seuraavia julkaistuja kokoelmiaan, Lähde ja matkamies (1943), Lehtimaja (1946) ja Soiva metsä (1947) leimasivat naisen osa ja äitiyden tunnot. Tynni voitti Lontoon olympiakisoissa 1948 taidelajien lyriikkasarjassa kultaa runollaan Hellaan laakeri.[3][4]
Ensimmäisen avioliiton päätyttyä eroon vuonna 1960 Tynni avioitui samana vuonna runoilija, akateemikko Martti Haavion kanssa.[5] Avioliitto päättyi Haavion kuolemaan 1973. Tynni korosti eri yhteyksissä Haavion vaikutusta kirjailijantyöhönsä; Haavio toimi Tynnille kannustajana, innoittajana ja kriitikkona. Puolison kuolema leimaakin vuoden 1973 jälkeen ilmestyneitä Tynnin runokokoelmia.[1]
Vaikka Tynni piti itseään ennen muuta runoilijana, hän julkaisi vuodesta 1938 lähtien lyriikan ohella myös suomennoksia, lastenkirjoja, lukukirjoja ja esseitä. Etenkin 1950- ja 1960-luvuilla hänen suomennoksensa toivat tarjolle uudempaa runoutta. Tynnin mittaviin suomennoksiin kuuluu muun muassa kattava kokoelma maailmanlyriikkaa Tuhat laulujen vuotta (1957), valikoima modernia ranskalaista lyriikkaa Tulisen järjen aika (1962) sekä pohjoismaista muinaiskirjallisuutta: Eddan sankarirunot (1980) ja Eddan jumalrunot (1982). Tynni toimitti valikoiman Kaksikymmentäyksi Nobel-runoilijaa (1976) sekä suomensi William Shakespearen Sonetit (1965). Lisäksi hän julkaisi erillisinä kokoelmina William Wordsworthin ja William Butler Yeatsin lyriikan suomennoksia.
Ennen avioitumistaan Tynni ja Haavio tekivät yhteistyötä muun muassa lasten lukukirjojen uudistuksen parissa. Työn tuloksena syntyivät lukukirjasarjat Kultainen aapinen (1956) sekä Kultainen lukukirja (yhdessä A. Hinkkasen kanssa 1957). Aikaisempaan valistushenkeen verrattuna ne sisälsivät raikasta satuaineistoa ja ottivat uudella tavalla huomioon lapsen havaintomaailman. Myös Tynnin omat lastenkirjat Kissa liukkaalla jäällä (1954), Satuaapinen (1955) ja Heikin salaisuudet (1956) sisältävät mukaansatempaavaa huumoria.
Tynni oli jo nuorena kiinnostunut teatterista, minkä on sanottu näkyvän hänen runoutensa rakenteellisessa näytelmänomaisuudessa ja sisäisessä dramaattisuudessa. Suomen Kansallisteatteri esitti 1965 Tynnin näytelmän Muuttohaukat. Rautamarskin aika esitettiin 1991.
Tynni oli kasvanut demokraattiseen aatemaailmaan, eikä lähtenyt mukaan Akateemisen Karjala-Seuran toimintaan. Vasta vuoden 1990 teoksessa Inkeri, Inkerini hän nosti korostetummin esille taustaansa.[1] Tynni oli perustamassa Suomi–Irlanti-Seuraa vuonna 1954.[6]
Runoilija Matti Pirinen (1942–1971) oli Aale Tynnin poika.[7]
Teoksia
muokkaa- Kynttilänsydän, 1938
- Vesilintu, 1940
- Lähde ja matkamies, 1943
- Lehtimaja, 1946
- Soiva metsä, 1947
- Ylitse vuoren lasisen, 1949
- Tuntematon puu, 1952
- Kerttu ja Perttu ja muut talon lapset, 1953
- Kissa liukkaalla jäällä ja muita satuja, 1954
- Torni virrassa, 1954
- Vieraana vihreällä saarella, 1954
- Satuaapinen, 1955
- Heikin salaisuudet, 1956
- Yhdeksän kaupunkia, 1958
- Maailmanteatteri, 1961
- Muuttohaukat, 1965 (näytelmä)
- Balladeja ja romansseja, 1967
- Lasten paratiisi, 1968
- Pidä rastaan laulusta kiinni, 1969
- Tarinain lähde, 1974
- Olen vielä kaukana, 1978
- Vihreys, 1979. ISBN 951-0-09456-0.
- Vuodenajat, 1987
- Inkeri, Inkerini, 1990
- Rautamarskin aika, 1991 (näytelmä)
- Kootut runot 1938–1987. Helsinki: WSOY, 2013. ISBN 978-951-0-39586-8
Suomennoksia
muokkaa- Tuhat laulujen vuotta, 1957
- Eddan jumalrunot. (Suomentanut sekä johdannolla ja selityksillä varustanut Aale Tynni. 2. painos 1998) Helsinki: WSOY, 1982. ISBN 951-0-11503-7
- Eddan sankarirunot. (Suomentanut sekä johdannolla ja selityksillä varustanut Aale Tynni. 2. painos 1981) Helsinki: WSOY, 1980. ISBN 951-0-10173-7
- Tulisen järjen aika: Kymmenen modernia ranskalaista lyyrikkoa. (Suomentanut sekä johdannolla ja selityksillä varustanut Aale Tynni. 3. painos (1. painos 1962). Sisältö: Apollinaire, Perse, Eluard, Breton, Cocteau, Aragon, Michaux, Desnos, Queneau, Prévert) Helsinki: WSOY, 2005. ISBN 951-0-30963-X
Toimituksia
muokkaa- Tynni, Aale (toim.): Kaksikymmentäyksi Nobel-runoilijaa. (Suomentanut Tuomas Anhava. Nobel-sarja) Porvoo Helsinki: WSOY, 1976. ISBN 951-0-07416-0
Palkintoja ja kunniamainintoja
muokkaa- Valtion kirjallisuuspalkinto 1943, 1947
- Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran palkinto 1945, 1954
- Linnankoski-palkinto 1947
- Olympiakultaa Lontoo 1948[1]
- Aleksis Kiven palkinto 1955
- Topelius-palkinto 1957
- Pro Finlandia -mitali 1959
- Filosofian kunniatohtori FT h.c. Helsingin yliopisto 1977
- Taiteen akateemikko 1982
- Suomen Kulttuurirahaston tunnustuspalkinto 1982
Lähteet
muokkaa- ↑ a b c d e Lea Toivola: Ei vain pakolaistytöstä akateemikoksi. Kanava-lehti, 2013, nro 7, s. 73-75. Helsinki: Otavamedia. ISSN 0355-0303
- ↑ a b c d Aale Tynni Kansallisbiografia-verkkojulkaisu. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura.
- ↑ The Official Report of The Organising Committee for the XIV Olympiad, s. 536. London: The Organising Committee for the XIV Olympiad, 1948.
- ↑ OLYMPIC GAMES ART COMPETITION MEDALLISTS (Sivu 18) Art competitions at the Olympic Games. 2.5.2019. The Olympic Studies Centre/ Olympic Foundation for Culture and Heritage. Viitattu 20.2.2020. (englanniksi)
- ↑ Miettinen, Helena: Juhlaesitelmä inkeriläisten kesäjuhlilla (Artikkelissa kuvataan avioeroon johtaneet tapahtumat) Esitelmä. 14.-15.7.2007. Arkistoitu 29.10.2013. Viitattu 21.10.2018.
- ↑ Mielonen, Matti: Ruhollinen menestystarina Sunnuntai. 26.3.2005. Helsingin Sanomat. Viitattu 17.2.2020.
- ↑ Hämäläinen, Pirjo: Ja kultaa voitti Aale Tynni Artikkelit. 21.2.2010. Kansan Uutiset. Viitattu 17.2.2020.
Kirjallisuutta
muokkaa- Seppälä, Mikko-Olavi & Seppälä, Riitta: Aale Tynni: Hymyily, kyynel, laulu. Helsinki: WSOY, 2013. ISBN 978-951-0-38306-3
- The Official Report of The Organising Committee for the XIV Olympiad, s. 536. London: The Organising Committee for the XIV Olympiad, 1948. PDF.
Aiheesta muualla
muokkaa- Aale Tynni & P. Mustapää Jano - Runouslehti kaikille . Arkistoitu 4.9.2017. Viitattu 21.10.2018 .
- Muistot - Aale Tynni Helsingin Sanomat. 21.10.1997. Viitattu 21.10.2018.
- Jantunen, Jyrki: 60 vuotta viimeisistä kulttuuriolympialaisista: Aale Tynni runoili kultaa Suomen kuvalehti. 19.8.2008. Viitattu 21.10.2018.
- Rytsä, Paavo: Aale Tynni: Kaarisilta Yle Elävä arkisto. 20.2.2018. Viitattu 21.10.2018.
- Lindfors, Jukka: Aale Tynni voitti olympiakullan Muoniossa Yle Elävä arkisto. 8.8.2016. Viitattu 21.10.2018.
- Aale Tynni : Hymyily, kyynel, laulu... WSOY:n kirjaesittelyjä. Viitattu 21.10.2018.
- Aale Tynni - 375 Humanistia Helsingin yliopiston humanistinen tiedekunta. Viitattu 21.10.2018.