Humppa
 |
Tähän artikkeliin tai osioon ei ole merkitty lähteitä, joten tiedot kannattaa tarkistaa muista tietolähteistä. Voit auttaa Wikipediaa lisäämällä artikkeliin tarkistettavissa olevia lähteitä ja merkitsemällä ne ohjeen mukaan. |
Humppa on nopeaa suomalaista tanssimusiikkia. Humppa on tasajakoista, joko 2/2- tai nykyään 4/4-tahtilajista. Se kehittyi 1910-luvulla jazzista ja foxtrotista. Toisen maailmansodan huomattavia vaikutteita musiikkiin tuntuu tulleen myös Saksastalähde?.[1] Suomen ensimmäisenä humppalevytyksenä pidetään vuonna 1928 tehtyä Jaakko Pullin Puuseppää, jonka soitti Suomi-Jazz -orkesteri.[2]
Tunnettuja varhaisia humppia
Eniten levytetty humppa on Usko Kempin Tulipunaruusut, jonka vanhin levytys on vuodelta 1930. Muita tuon ajan humppasävelmiä, joita nykyisinkin paljon esitetään, ovat muiden muassa Dallapé-orkesterin ohjelmistoon kuuluneet Alaska (1928), Lentävä hollantilainen (1930), Tammerkoski (1931), Autotyttö (1933), Kaksi kolpakkoa, neiti (1934) ja Heili Karjalasta (1938). Monet sävelmät olivat Valto Tynnilän ja Martti Jäppilän yhdessä tekemiä ja solisteina olivat mm. Ville Alanko, Georg Malmstén, A. Aimo (Aimo Andersson) ja Veli Lehto (Viljo Lehtinen).[3] Ennen sotia humppaa nimitettiin yleensä jatsiksi tai haitarijatsiksi. Suomalaiseksi humpan tekee nimenomaan sen soveltaminen paritanssiin, muualla Itä-Euroopassa eloisia humppasävelmiä tanssitaan erillään.
Humppa-nimityksen tausta
Humppa-ilmaisua käytti ensimmäistä kertaa Antero Alpola radiossa 1950-luvulla kuvailemaan Kankkulan kaivolla -radiohupailussa esiintyneen, aluksi Asser Fagerströmin, sittemmin Kullervo Linnan johtaman studiokokoonpanon (jonka nimen "Humppa-humppa-orkesteri Pumppu-Veikot" puolestaan keksi ohjelman toinen käsikirjoittaja Aune Ala-Tuuhonen) soittamaa musiikkia. Sana on onomatopoeettinen ja Alpola johti sen orkesteriin kuuluneen tuuban äänestä. (Todellisuudessa tuuba soittaa vain ensimmäisen tavun "hum", muut säestyssoittimet soittavat toisen tavun "pa". Vrt. engl. oompah ja saks. Humbta.) [4] Tunnettu orkesteri siltä ajalta oli Teijo Joutsela ja Humppa-Veikot. Ensimmäinen humppakuume joutui kuitenkin melko pian väistymään ensin rautalankamusiikin ja sittemmin tangokuumeen tieltä.
Suosio 1970-luvulla
Humppa nousi suureen suosioon 1970-luvun puolivälissä, jolloin siitä tuli koko maassa vanhempien ihmisten sekä Itä- ja Kaakkois-Suomessa myös maalaisnuorison suosima musiikki- ja tanssityyli. Tunnetuimpia humppa-artisteja olivat tuolloin mieslaulajista Erkki Junkkarinen, Henry Theel, Mikko Järvinen, Eino Valtanen ja Eero Aven, naislaulajista Berit, Eija-Sinikka ja Hanne sekä yhtyeistä Tulipunaruusut, Kaisa & Kumppanit ja Mutkattomat, hieman myöhemmin myös Solistiyhtye Suomi. Lappeenrannan humppafestivaalit olivat runsaasti yleisöä keräävä kesätapahtuma, mutta ne kaatuivat paikallisen sivistyneistön ja virkamieskunnan sekä joidenkin poliittisten tahojen vastahakoiseen asenteeseen.
Humppa hiipuu: 1970-luvun lopulta nykypäivään
Humppakuume loppui 1980-luvulle tultaessa, vielä silloin viihdemaailmassa mukana olleen Veikko Tuomen mukaan miltei yhdessä yössä. Romahdus oli niin täydellinen, ettei yksikään levy-yhtiö julkaissut uustuotantona moneen vuoteen ainuttakaan vanhemmantyyppistä iskelmämusiikkia sisältänyttä levyä.[5] Tilanne johti siihen, että varsinkin monet maaseudun pienet, jo vuosien ajan vaikeuksissa olleet tanssipaikat katosivat kuvasta lopullisesti.[6] Uudemman ajan humppia ovat esimerkiksi Pieni hetki (1972), Jätkän humppa (1976), Lappeenrantaan (1977), Mahtava peräsin ja pulleat purjeet (1983), Sheila (1985) ja Merimies (1997).
Nykyisin tunnetuin humppaa soittava yhtye lienee kansainvälisestikin tunnettu huumoriyhtye Eläkeläiset. Humppamusiikista otti koko uransa ajan vaikutteita myös merkittävä suomalainen rocklaulaja Rauli Badding Somerjoki, jonka levytettyyn tuotantoon kuuluu useita humppakappaleita. Näitä on muun muassa Somerjoen albumilla Rakkaudella – Raulilta (1981).
Humppatanssi
 |
Tämän artikkelin tai sen osan muoto tai tyyli kaipaa korjausta. Voit auttaa Wikipediaa parantamalla artikkelia. Lisää tietoa saattaa olla keskustelusivulla. Tarkennus: Kappale on liian niukka ja teksti tökkivää. |
Humppaa tanssitaan monin erilaisin tavoin.
- Perinteisin tapa tanssia humppaa pohjautuu hypähtävään vaihtoaskeleeseen.
Humpan lisäksi muita nimityksiä tälle tyylille on vaihtoaskelhumppa, hyppyhumppa, triplestep-humppa ja samba-humppa. Olennaista tyylissä on voimakas baunssi (jousto) ylös ja alas.
- Kävelyhumppa perustuu kävelyyn.
- Nilkkuhumppa rytmittyy eri lailla suhteessa perinteiseen humppaan.
Eräs humpan varhainen muunnos oli helsinkiläisten ns. sakilaisten suosima erittäin vauhdikas, suorastaan raju pisto.
Perusaskel
| |
Tämän artikkelin tai sen osan muoto tai tyyli kaipaa korjausta. Voit auttaa Wikipediaa parantamalla artikkelia. Lisää tietoa saattaa olla keskustelusivulla. Tarkennus: Kappale on liian niukka ja teksti tökkivää. |
perinteisellä tavalla
- hyppäävä askel yläkautta alas 1/4-nuotilla
- päkiäaskel viereen toisella jalalla 1/8-nuotilla, jolloin toinen jalka nostetaan ilmaan
- askel viereen 1/8-nuotilla
Kilpailuja
Humpan SM-kisat pidetään vuosittain Joensuun Tanssiviikkojen yhteydessä. Vuoden 2007 kilpailu käytiin Liperissä Liperin lavalla.
Aiheesta muualla
Lähteet
- ↑ Heikki Kahila ja Pia Kahila: Kun Suomi sanoi: Saanko luvan, s. 35. Jyväskylä: Gummerus, 2006.
- ↑ Pulli, Toivo: Sävelten Jaakko : säveltäjä Jaakko Pulli 1906-1983. Helsinki: Sortavalan Pulli-suku, 2006. ISBN 952-99581-2-9.
- ↑ Kahila & Kahila, s. 36.
- ↑ Antero Alpola on kertonut sanan synnystä: ”Touko-kesäkuun vaihteessa 1958 Aune Ala-Tuuhosen kanssa käsikirjoitusta suunnitellessamme mietimme käytettäväksi tulevan orkesterin nimeä. Kun Aune kysyi, mikä pantaisiin orkesterin nimeksi, sanoin asiaa mitenkään miettimättä, että 'Humppa-Veikot'. Aune ehdotti, että jospa pantaisiin sittenkin nimeksi vaikka Humppa-humppa-orkesteri Pumppu-Veikot. Näin siksi, että kun kerran on kaivo-ohjelmasta kysymys, niin se kaivon pumppu sopii hyvin. Niin myös kävi. Yhtye oli ohjelmamme puitteissa Pumppu-Veikot ja sen sanoimme soittavan humppamusiikkia.” Alpola: Viihdevuosien vilinässä: Radiokauteni ensimmäinen puoliaika 1945–1960, s. 207. Hämeenlinna: Karisto, 1988.
- ↑ Tapio Niemi: Veikko Tuomen tarina, s. 278–279. Tampere: Pilot-kustannus, 2005. ISBN 952-464-393-6.
- ↑ Niemi 2005, s. 284.