Kurtinhauta

Tämä on arkistoitu versio sivusta sellaisena, kuin se oli 8. heinäkuuta 2006 kello 11.53 käyttäjän Tve4 (keskustelu | muokkaukset) muokkauksen jälkeen. Sivu saattaa erota merkittävästi tuoreimmasta versiosta.
(ero) ← Vanhempi versio | Nykyinen versio (ero) | Uudempi versio → (ero)

Kurtinhauta on kyläalue ja kalasatama Haukiputaan kunnan Martinniemen alueella Kiiminkijoen pohjoisrannalla. Kurtinhaudan rakennuskanta muodostuu pääasiassa puisista omakotitaloista, jotka on rakennettu alueen teollistumisen ja kalastuselinkeinon myötä. Alueella asukkaita on noin 400.

Kurtinhaudan alue on lähes kokonaan metsän peittämää muinaista merenrannan hiekkadyynialuetta. Alueella on myös virkistys- ja retkeilykäytössä oleva 12 hehtaarin laajuinen niin kutsuttu Kurtinhaudan rantametsä, jonka Haukiputaan kunta hankki omistukseensa vuonna 1966. Kauppahinta oli tuolloin vain 15 840 markkaa. 1980-luvulla kunta suunnitteli kaavoittavansa rantametsän omakotitalotonteiksi, mutta aktiivisen kansalaisliikkeen ansiosta metsäalue säilyi virkistyskäytössä. Vuoden 2006 Martinniemen osayleiskaavan luonnoksessa osa Kurtinhaudan alueesta on merkitty muutettavaksi omakotitaloalueeksi. Alueen virkistyskäytössä säilyttämisen puolesta on muodostettu kansalaisliike Pro Kurtinhauta.

Aiheesta muualla

Malline:Tynkä/Pohjanmaa